Hui kauhiaa...

... miten nopeasti aika kuluu!

Työt siis alkoi virallisesti syyskuun alussa, mutta aloittelin kyllä jo elokuun loppupuolella. Nyt siis vuoden loppuun saakka olen yliopiston leivissä ihan virallisesti ja saan jopa kohtuullista palkkaa.

Työ on ihan mielettömän mukavaa. Tarpeeksi haastavaa, muttei stressaa (ainakaan vielä) ja suurin osa työtehtävistä tuntuu mukavilta. Ihan omitunen tunne, kun ei juurikaan ole sellaisia töitä, jotka lojuisivat pöydällä odottamassa aikoja parempia vaan lähes kaikkeen tarttuu ihan mielellään. Nyt sitten onkin edessä tiukkaa pohdintaa siitä, tulenko palaamaan koskaan siihen työhön, josta loikkasin äitiysloman kautta tutkijaksi.

Kotirintamallakin tämä uusi työ toimii ihan kivasti. Nyt kun selkeästi saa tehdä työt työpaikalla ja -aikana, voi ottaa kotona rennommin. Puhumattakaan nyt siitä, että eipä paljon rassaa tiskit pöydällä ja koirankarvat nurkissa. Kun ei niitä samoja nurkkia tuijota päivät pääksytysten, niin eipä niiden tarvitse olla niin tip top. Työnteko siis rentouttaa :)

Mutta on tässä kyllä haipakkaakin. Työajat ei oikein pysy kurissa, illat kiitää ohi tosi nopeaan ja mitään ei tunnu ehtivät tehdä - kaikkein vähiten sitä turkasen tutkimusta. Käsitöitä odottaa sekä lankoina että kankaina ja pyykkivuori uhkaa kohota ennätyskorkeuksiin. Ja tietysti mies hippasen murjottaa aina välillä ja leikkii marttyyria nyt kun osa-aikainen koti-isä.

Mutta summa summarum: elossa ollaan täällä vaikka blogissa on hiljaista ja Kummelia siteeraten "mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta" (tai siis tuntuis jos tää turkasen flunssakierre hellittäisi)