Naispappeuspohdintaa

Nyt on ihan pakko tänne hieman purkaa ajatuksia, kun olen seurannut tuota naispappeus keskustelua. En voi kuin ihmetellä kirkkomme toimintaa! Minusta on ihan käsittämätöntä, että naispappien syrjiminen saa jatkua vuodesta toiseen. Nyt nämä muutamat omantunnon miehet kieltäytyvät tulemasta toimittamaan messua jos joutuvat naispapin kanssa alttarille. Ja perusteena on omantunto ja oma Raamatun tulkinta. Eihän missään muuallakaan voi tuolla tavalla kieltäytyä työtehtävistä ja syrjiä työtovereita. Jotenkin asian vielä voisi ymmärtää, jos kieltäytymiselle olisi kestäviä perusteita, mutta un niitäkään ei tunnu olevan - ei ainakaan minun mielestäni.

Nämä yhteistyöstä kieltäytyjät perustavat väitteensä tietynlaiseen raamatuntulkintaan. Sen mukaan seurakunnan paimenen on oltava mies. Kuitenkin samaisessa kohdassa puhutaan yhden vaimon miehestä ja annetaan muitakin määreitä. Kuinka nuo muut kohdat voi hyllyttää, mutta pitäytyä siinä, että mies täytyy olla? Tällä logiikalla tulisi kieltäytyä myös naimattomien tai uudelleen naimisiin menneiden miespappien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Eikö vain?

Ja toiseksi: Raamatussa on paljon aikansa kulttuuriin sidottuja neuvoja. Paavalikin oli vain ihminen ja sidoksissa omaan kulttuuriinsa. Itse ajattelen hänen puhuneen miehestä siksi, että tuossa tilanteessa ei juolahtanut mieleenkään määritellä paimenen virkaa naiselle kuuluvaksi. Se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita, etteikö nykyisessä tilanteessa nainen voisi toimia pappina. Omasta mielestäni tuo naispappeuden vastustus ei perustu Jumalan tahtoon vaan patriarkaaliseen, historiasta peräisin olevaan dikotomiseen tapaan hahmottaa maailmaa, jossa todellisuus jaetaan jyrkästi kahtia ja kaikki maskuliinisiksi muodostuneet todellisuuden alueet, kuten järki ja puhtaus, nostetaan feminiinisiksi miellettyjen alueitten yläpuolelle hierarkisessa järjestyksessä. Tällöin myös naiset määritellään miestä alempiarvoisiksi.

Tällainen dikotominen jako ja patriarkaalinen sukupuolijärjestys ei mielestäni ole peräisin Raamatusta vaan Raamattu ainoastaan heijastaa aikansa arvoja. Kyllä 2000-luvulla pitäisi jo pystyä kirkossakin purkaa tuollaiset dikotomiat ja hierarkiat ja keskittyä siihen mikä Raamatussa on olennaista - ja se on mielestäni sanoma rakkaudesta ja tasa-arvosta!

Sukupuolen määrittely ei itsessäänkään ole kovin yksinkertaista. Toki on olemassa anatomialtaan erilaisia ihmisiä, jotka on luokiteltu miehiksi ja naisiksi. Kuitenkin olemassa on myös näihin luokitteluihin sopimattomia ihmisiä, joten biologinen määrittelykään ei ole ongelmatonta. Kuitenkin ne asiat, joita yhteiskunta ja kulttuuri pitävät miesten tai naisten ominaisuuksina eivät perustu tuohon anatomiseen eroon vaan ovat kulttuurisesti tuotettuja, eri paikoissa ja eri ajoissa vaihtuvia. Joten kun puhumme miehestä ja naisesta, puhumme lähinnä tuotetuista ja muuttuvista eroista ja olemisen tavoista. Esimerkiksi drag-kulttuuri tuo esiin, että ulkoista olemusta voi tuottaa ja muuntaa niin, että se mitä pidämme sukupuolena hämärtyy.

Itse en voi uskoa Jumalaan, joka olisi niin pikkumainen, että suostuisi moisiin ihmisen luomiin sortojärjestelmiin ja jopa vaatisi niitä. Ja vielä vähemmän uskon, että papin tärkein ominaisuus olisi tietty, miehiseksi määritelty sukupuolielin!

Tulipas sekavaa tekstiä ja tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tässä päälimmäisiä mietteitä.

Haaste

Haastetta pukkasi minulle Hanna

Viisi suomenkielistä lempisanaani (ei kuitenkaan erisnimiä tai paikannimiä tms.):
suklaa, koti, öllötellä, muru, ponteva
Suomen kielen sana,joka on mielestäni äänteellisesti kaunein:
Kottarainen
Viisi sanaa,joita tulen käyttäneeksi eniten työssä,arjessa tms:
tuleppas, hienosti, älä, feministinen, diskurssi
Sanonta,sananlasku tai aforismi,joka merkitsee minulle eniten:
Ite se on siankakkakin mättähällä
Viisi suomenkielistä sana joita eniten inhoan:
vammanen, naispappi, ohukainen, salarakas, ihku
Puhkikulunut fraasi,jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta:
Paistaa se päivä risukasaankin
Sana jonka haluaisin kuulla useammin:
Yllätys!
Uusin nykykielen sana jonka olen oppinut:
ööö... en varmaan ole kovin oppivaista sorttia

Olipas muuten yllättävän vaikeaa pohdittavaa. Ja tähän saapi seuraavaksi tarttua, se joka ekana ehtii ja uskaltaa :)

Töitä, töitä, töitä tehdään...

Hiljaista on ollut täällä blogirintamalla. Viikkoa ennen pääsiäistä suuntasimme Ykkösen ja Kakkosen kanssa mummolaan ja isukki jäi koiruuksien kanssa kotiin. Pääsiäinen kului mummolassa ja nyt sitten läjähti arki vasten kasvoja.

Tänään nimittäin alkoi kahden viikon työkeikka ja isi jäi lasten kokeilemaan koti-isän eloa. Ette kuulkaas usko miten mahtavaa oli lähteä aamulla töihin! Tuntui olo tosi tärkeältä kun pakkasin kansiot ja kannettavan autoon ja suuntasin kahvilan kautta työhuoneeseen.

Mutta eihän se ihan sujuvasti käynyt tuo siistien ja tehokkaiden aikuisten joukkoon sulautuminen. Nakkasin aamulla kannettavan tietokoneen ainoaan sopivaan laukkuun. Se sattui olemaan hoitolaukku, jonka kyljessä lukee Emmaljunga - siis mammahan se liikenteessä :)

Ja vähintään yhtä ihanaa kuin mennä töihin, oli palata töitten jälkeen kotiin, jossa koko pesue (myös isi) oli hyvissä voimissa ja Ykkönen pisteli jogurttia poskeen (ja paidalla, housuille ynnä muualle) ja Kakkonen tuhisteli vielä piiiitkiä päiväuniaan.

Huomenna on edessä koulutusmatka ja illalla palaveri ja samanlaista menoa kaksi viikkoa. Nyt jo tuee hiki pintaan. Mutta siitä koulutusmatkasta aion nauttia: yhteensä seitsemän tuntia junassa - yksin!