Outoilua

Sain tässä taannoin haasteen listata kuusi oudointa asiaa minussa. Viimepäivät on ollut melkoista lentoa, mutta nyt yritän paneutua tähän ja listata ne kuusi asiaa - vaikka eikai minussa niin paljon outoja piirteitä ole ;)

1. Rakastan jauhemaksapihvejä
2. Sohvapakkomielle: muu asunto voi olla imuroimatta vaikka kuinka pitkään, mutta jos sohvalla on yksikään koiran karva on ihan pakko imuroida koko sohva ennenkuin siihen voi istua
3. Pikkutarkkuus pienissä asioissa. Kaatukoon vaikka koko kämppä niskaan, mutta kaapit ja laatikot on oltava järjestyksessä - tästä seuraa painajaisimaisia siivouspäiviä, sillä eihän siitä valmista tule kun juutun joka paperipinon ja laatikon järjestelyyn.
4. Tarkistan tuhanteen kertaan onko kahvinkeitin pois päältä lähtiessäni kotoa (ja silti saatan miettiä sitä vielä pitkin päivää)
5. Autot! Mun käytössä auto ei kertakaikkiaan pysy siistinä. Jätän aina autoon epämääräisen läjän kahvimukeja, rukkasia, karkkipapereita ym.
6. Mun mielestä urheilun tuijottaminen sohvalla makoillen ja olutta tissutellen on oikeasti kivempaa kuin esim. shoppailu

Enpä siis taida olla mitenkään outo tai sit vaan en uskaltanu paljastaa kaikkia outouksiani. Olisi itseasiassa pitäny kysyä tätä mieheltä... Ai niin meinasin jo unohtaa, tämän haasteen minulle heitti Kotihaukka

Tarttukaas tekin arvoisat lukijat haasteeseen!

Älä ikinä

Ykkönen on oppinut uuden sanan - ikinä. Tämän sanan avulla äitiä on sitten valistettu ja koulutettu mm. seuraavasti:

-"Äiti, älä ikinä kiusaa minua!"
-"En nuku omassa sängyssä ikinä"
-"En mene hoitoon ikinä"

Että näin, seuraavia neronleimauksia odotellessa...

Tutkijan päivä

Tässä aamukahvia hörpiessä tekee mieli palata eiliseen. Eilen oli Ykkösellä hoitopäivä ja minulla siis työpäivä tutkijana, Kakkosen toimiessa assistenttina.

Aamulla lähdimme Kakkosen kanssa kouluun, tarkoituksena mennä kuuntelemaan luentoa. Päädyimme kuitenkin tutkijakollegan kanssa kahvilaan parantamaan maailmaa ja puhumaan vähän asiaakin. Siinä jutellessa sain erittäin hyvän ajatuksen omaa tutkimustani koskien.

Koulusta sitten kurvailimme poimimaan muut perheenjäsenet mukaan ja sitten kauppaan. Kaupasta kotiin laittamaan ruokaa, koirien kanssa ulos, imuroimaan, pesemään pyykkiä ja hoitamaan lasten iltatoimet.

Kun lapset viimein nukkuivat, istahdin koneelle kirjoittamaan sen upean ideani. - Niin minkä idean? Enhän minä tietenkään enää muistanut mikä se ajatus oli. Näin se tutkimus hienosti etenee...

Mutta ei tuo kaupunkireissu ihan turha ollut. Muistin sentään ostaa kahvikaupasta suklaaminttukahvia ja täydellisiä suklaakonvehteja :)

Kotiäiti kokkaa

Pari päivää sitten kokkasimme Ykkösen kanssa nakkipataa. Homma alkoi siitä, että Ykkönen huomasi nakkipaketin jääkaapissa ja olisi tietty popsinut nakit kylmiltään. No minä siihen, että ei voi syödä kun niistä tehdään illalla ruokaa. No Ykkönen päätti sitten, että ruokaa tehdään heti ja nyt. Hän haki tuoli hellan eteen, kiipesi tuolille ja ilmoitti "Minä autan äitiä hommissa".

No eipä auttanut äidin kuin ryhtyä etsimään aineksia ja miettimään, että mitäs niistä nakeista nyt sitten nopsaan tehtäis. Sillä välin kun pengoin pakastinta ja löysinkin pussin perunasipulisekoitusta ja keittojuureksia, Ykkönen huuteli jo keittiöstä "Äitiiiii, missä sinä oleeet!". No eikun perunasuikaleet ja juurekset pataan herra 2v. avustuksella (siis keräilin noin puolet aineksista pöydältä). Sitten Ykkönen tietty halusi sekoittaa - ja taas kerättiin aineksia pöydältä.

Tässä vaiheessa Kakkonen heräsi kehdossa ja sinne siis tunkemaan tuttia suuhun.

Seuraavaksi nakkien pilkkominen. ja Ykkönen raivostui täydellä 2v. tehollaan kun ei niitä nakkeja olisi saanut pilkkoa. Sitten kiehautin hellalla kasvis-tomaatti-mausteliemen, jonka aikana Ykkönen napsi puolet nakeista padasta ja pisteli poskeensa.

Tässä kohti Kakkonen turisteli sinapit vaippaan, joten eikun vaihtamaan...

Viimein saatiin Ykkösen kanssa kaikki ainekset pataan ja pata uuniin. Ja taas kiukkua! Onneton äiti nimittäin laittoi padan leivinuuniin, ei sähköuuniin, mihin se olisi Ykkösen mielestä ehdottomasti kuulunut laittaa.

Huudon ja karjunnan säestyksellä Ykkönen vietiin tässä vaiheessa päiväunille.

Unilta herättyään Ykkönen muistutti ensimmäisenä "Ruoka pois uunista". Niinpä ja sitten syömään. Ykkönen tuijotti lautastaan ja huusi kuin hinaaja "En syö tätä. Toista ruokaa.". Samalla Kakkonen halusi omat eväänsä. Siinäpä sitten nautiskeltiin helppoa ja nopeaa nakkipataa Ykkösen ulvoessa korvan juuressa ja Kakkosen roikkuessa tissillä. Ja kun sotkut oli viimein siivottu, hetki taukoa ja sitten välipalaa. "En syö tätä jogurttia. Mehua! Toista jogurttia...." Niinpä niin.

Vaan illan tullen nuo mussukat on taasen niin rakkaita. Eihän se niiten vika ole, että minua ei ole luotu kotiäidiksi.

Lätty-Lauantai

Hieman kankean aamun jälkeen tästä lauantaista kehekytyi ihan mukava. Innostuimme Ykkösen (2v.) kanssa paistamaan lättyjä - tai lettuja - kuten mieheni itsepintaisesti väittää. Olihan tuo aika vauhdikasta ja sotkuista puuhaa mutta hyviä tuli, nam. En ole mikään hyvä kokki, mutta lättyjä osaan paistaa: Valurautapannu kuumaksi, oikeaa voita pannulle ja sitten sellaisia ihan pitsipintaisia lättyjä paistamaan. Lätythän ei ole mistään kotoisin ilman sitä ihanan reikäistä pintaa. Ja lättyjen paiston jalon taidon olen oppinut mummultani.

Mummuni muuten paistoi lättyjä meille lapsille todella usein ja kertoi tässä eräänä päivänä tarinan lättyinnostuksen takana. He olivat ystävänsä kanssa nuorena päättäneet, että kun menevät naimisiin laittavat ruoaksi vain lättyjä ja leipäpaistia. Kuulostipa oudolta nykyaikaisen feministin korvissa nuo mummun haaveet. Mutta toisaalta jotenkin suloista. Olisi se ihanaa kun onni ja elämän ura olisi lätyt ja leipäpaisti.

En muuten edes tiedä mitä on leipäpaisti, pitää muistaa mummulta kysyä.

Pitäisi-päivä

Ulkona paukkuu pakkanen, -25 astetta enää, ja ilma on mitä kaunein. Keltaisen talon keittiön ikkunasta näkyy naapurin punainen tupa, sininen taivas ja ihanan lumiset puut. Kakkonen (3 kk:ta) nukkuu kehdossa päiväuniaan ja minä tietenkin tässä keittiön pöydän ääressä kahvikupin kanssa - "Pitäisi..."

Tänään olisi pitänyt mennä kouluun, mutta liikaa pakkasta nuhaiselle Kakkoselle. Tänään pitäisi myös siivota mökki, mutta kun ei jaksaisi. Tänään pitäisi myös tehdä koulutehtäviä, mutta kun ei viitsi. Miten voikin ihmistä näin laiskottaa? Ja toisaalta jos tässä on hyvä näin - hörppiä kahvia ja miettiä maailmanmenoa - miksi ihmeessä aina pitäisi?

Tervehdys

Tänään se sitten alkoi - minun blogiurani. Kaikkihan sai alkunsa siitä, että olisi pitänyt kirjoittaa oppimispiväkirjaa. No tietenkin päädyin surffailemaan netissä ja päätin, että tänään onkin hyvä päivä aloittaa blogi;) Tässä blogissa kertoilen perheemme elämästä keltaisessa talossa sekä omista touhuistani tämän talon emäntänä.