Talvi tuli keltaiseen taloon

Olipas harvinaisen ihana herätä kun ulkona oli ollut yöllä ihan oikeasti pakkasta ja päivästäkin tuli tuollainen kirkas pakkaspäivä. Mielikin on heti paljon pirteämpi kuin syksyn sateilla. Voi kun tämä ihanuus nyt jatkuisi!

Tällaiselle kaupungissa kasvaneelle on muutenkin vähän liian villiä tämä elämä katuvalojen ulkopuolella ja syksyn pimeys aina jotenkin konkretisoi asian. Ihan kamalaa kun iltaisin terassilta ei näy kuin säkkipimeää - ja toki kyllä vähän matkan päässä olevan isomman tien valot, eli ei tämä keltainen talo edes ihan metsässä ole ;)

Mutta nyt siis aurinko paistaa, isäntä on Ykkösen kanssa ulkoilemassa ja me Kakkosen kanssa siivotaan. Tosi tehokkaasti, minä kerään tavaroita ja Kakkonen huolehtii siitä että tekeminen ei lopu kesken.

Takaisin hommiin siis. Tätä kirjoittaessa onkin jo taas kertynyt ihan kivasti kerättävää - tämä on kai se kuuluisa ikiliikkuja?

Vieraita

Tai oikeastaan vieras tulossa.

Lähden tästä kohta hakemaan pikkusiskoa junalta. Ehtii teini-neitikin kaikkien kiireiden keskellä tänne susirajalle piipahtamaan. Samalla juhlitaan vähän etukäteen neidin 18v synttäreitä, toivottavasti lahjaksi neulotut sähäkät sukat on sopivat. Ja taasen tuntuu olo niiiiin vanhalta, ihan ikälopulta. Miten voi olla mahdollista että meidän "pikkuinen " on täysi-ikäinen?

Mutta kivaa on saada sisko tänne. Pitäisi vaan yrittää töissä nipistää jostakin ja tehdä vähän lyhyempää päivää, että ehdittäis tehdäkin yhdessä jotain. On sentään niin harvinaista herkkua tämä. Ja aamuisin pitäisi tietty myös jaksaa töihin raahautua, vaikka pari seuraava iltaa taitaa jutellessa mennä aamuyön puolelle.

Mutta nyt palttoota niskaan ja rautatieasemalle. Ykkönen jo tätiä odotteli illalla, kurkkasi verhonraosta ja tuumi: "Ei sitä veturia vielä näy meidän pihalla" :)

Itkettävän hyvä tenttikirja

Ilmoittauduin tässä kaikessa hötäkässä vielä yhteen tenttiin ja aloittelin lukemista kerrankin hyvissä ajoin. Ja sitten tapahtuikin jotain ihan kummallista. Yksi tenttikirja tempaisi mukaansa niin, että se piti lukea kokonaan saman tien. Ja jossain vaiheessa piti kaivaa nenäliinapakettikin esille. Ja huom. en kovin usein itkeä tirauttele kirjoille tai leffoille. Isäntä katseli aika pitkään kun tuli puolen yön kieppeillä alakertaan ja löysi mut sohvalta nenä kiinni kirjassa ja nenäliina kädessä. Kysyi sitten että mitä luet, johon vastaan että sitä tenttikirjaa. Eihän tuo mitään kommentoinut mutta katsoi vähän pitkään.

Ai niin, se kirja siis on Mandi Granfelt ja kutsumusten ristiriita. Todella hieno ja uudenlainen tapa tehdä tutkimusta, kannattaa tutustua. Tutkimuksellisesti ja metodologisesti siinä on vähän ongelmia mutta kun löysää pipoa niin kelpaa lueskella;)

Ai niin, arjesta sen verran, että Kakkonen nyt sitten kävelee. Ihan virallisesti. Liikkuu siis täysin kävelemällä tätä nykyä ja aloitti ilman tukea kävelyn tuossa kuukausi sitten eli 11 kk iässä. Tuntuu vähän oudolta, sillä Ykkönen aloitti kävelyn 1v4kk iässä.

Hui kauhiaa...

... miten nopeasti aika kuluu!

Työt siis alkoi virallisesti syyskuun alussa, mutta aloittelin kyllä jo elokuun loppupuolella. Nyt siis vuoden loppuun saakka olen yliopiston leivissä ihan virallisesti ja saan jopa kohtuullista palkkaa.

Työ on ihan mielettömän mukavaa. Tarpeeksi haastavaa, muttei stressaa (ainakaan vielä) ja suurin osa työtehtävistä tuntuu mukavilta. Ihan omitunen tunne, kun ei juurikaan ole sellaisia töitä, jotka lojuisivat pöydällä odottamassa aikoja parempia vaan lähes kaikkeen tarttuu ihan mielellään. Nyt sitten onkin edessä tiukkaa pohdintaa siitä, tulenko palaamaan koskaan siihen työhön, josta loikkasin äitiysloman kautta tutkijaksi.

Kotirintamallakin tämä uusi työ toimii ihan kivasti. Nyt kun selkeästi saa tehdä työt työpaikalla ja -aikana, voi ottaa kotona rennommin. Puhumattakaan nyt siitä, että eipä paljon rassaa tiskit pöydällä ja koirankarvat nurkissa. Kun ei niitä samoja nurkkia tuijota päivät pääksytysten, niin eipä niiden tarvitse olla niin tip top. Työnteko siis rentouttaa :)

Mutta on tässä kyllä haipakkaakin. Työajat ei oikein pysy kurissa, illat kiitää ohi tosi nopeaan ja mitään ei tunnu ehtivät tehdä - kaikkein vähiten sitä turkasen tutkimusta. Käsitöitä odottaa sekä lankoina että kankaina ja pyykkivuori uhkaa kohota ennätyskorkeuksiin. Ja tietysti mies hippasen murjottaa aina välillä ja leikkii marttyyria nyt kun osa-aikainen koti-isä.

Mutta summa summarum: elossa ollaan täällä vaikka blogissa on hiljaista ja Kummelia siteeraten "mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta" (tai siis tuntuis jos tää turkasen flunssakierre hellittäisi)

7 faktaa, osa IV

Niin se nyt varmaan on, että kesä alkaa tosiaan olla loppusuoralla ja työt kutsuu. Pikkuhiljaa olenkin jo raahannut kirjapinoja työhuoneelle ja hoidellut käytännön asioita, kuten avaimia, atk-tunnuksia ym. Mutta vielä hetki armonaikaa, eli ei töistä vielä enempää vaan lisää faktoja:

4. Minulla on ehkä maailman surkein itsekuri. Tapanani on aloittaa kaikenlaista puuhaa ja projektia hirmuisella faartilla, mutta kunhan enismmäinen vastoinkäyminen tulee, homma jää siihen. Tämä toimii ikuisissa laihdutustouhuissa, liikunnassa, opiskeluissa, remppahommissa, pihatöissä - melkein missä vaan. Ja tietysti kaikenlaista mukavuudenhaluiset valinnat on äärettömän helppo perustella itselleenkin ihan pätevästi ;)

No, en kyllä myönnä ihan toivoton olevani. Sitten kun tarpeeksi sisuunnun pusken kyllä homman loppuun vaikka väkisin ja esteistä viis. Mutta valitettavasti sitä tapahtuu liian harvoin.

Vuonna -69

Seurasinpa tuossa äsken sivusilmällä noita Ylen dokkariuusintoja. Yhdessä kertoiltiin nuorison mellakoinnista vuodelta 1969 ja haastateltiin nuoria. Ja huolenaiheena nuorilla olivat tuolloin mm. ympäristökysymykset, eriarvoisuus ja kolmannen maailman tilanne. Nyt monet noista nuorista ovat kasvattaneet uutta sukupolvea ja osa on maamme päättäjinä. Ja mitkäs asiat ne edelleen mättää...

Ollaanko me ihmiset tosiaan näin pöljiä että vuosikymmenissä mitään ei opita eikä mikään muutu?

7 faktaa, osa III

Hellettä pukkaa ja hiljaista ollut taasen blogirintamalla, mutta nytpä iski mieleeni taas eräs fakta:

3. Taidan olla melkoisen pihi. Meidän perheen juomalasi varasto on huvennut sitä mukaa kun Ykkönen on ryhtynyt aina vain omatoimisemmaksi. Tänään sitten huomasin lehdessä tarjouksen, 6 lasin pakkaus 1€. Käskytin siis isäntää, että käypi hakemassa niitä laseja samalla reissulla kun katsastaa auton. Isäntä sitten soittaa sieltä kaupasta, että nää on ihan kivan näkösiä, otanko kaksi vai kolme pakettia? Ja mitä minä vastaan? - Ihan oikein, vastasin, että kyllä kaksi pakettia hyvin riittää. Että jos juomalasit maksaa 1€ / 6 kpl:tta niin kyllä niitä kannattaa ostaa vain kahdella eurolla, eihän niihin nyt kolmea euroa tuhlata. Että nuuka pohjalainen sitä on edelleen vaikken enää Pohjanmalla asukaan, enkä ole asunut kohta kymmeneen vuoteen. Ja että sitä voi nuukailla hölmöissä asioissa! Ihan hyvin voin lasikuuttani hakea aamukahvin kahvilasta, vaikka kotona keitetty olisi halvempaa, mutta että kolmella eurolla laseja, no way! Eihän niitä lapsiperheessä montaa tarvita eikä niitä koskaan hajoa ;)

PS: Ne lasit oli tosiaan ihan nättejä ja auto meni katsastuksesta ekalla läpi (niin ei ole käynyt meidän perheessä varmaan koskaan)!

7 faktaa, osa II

Tämä tunnustus on aika nolo, mutta...

2. Inhoan olla kotona yksinään yötä (siis ilman miestäni). Tällä hetkellä mies on kaveriporukan kanssa reissussa ja itse nökötän kotona Ykkösen, Kakkosen sekä koiruuksien kanssa. Tällaisina iltoina täytyy tunnustaa, että olen melkoisen hysteerinen ja kuuntelen joka risahduksen ja rasahduksen ja valvoa kökötän myöhään kun ei huvita mennä yksin sänkyyn kuuntelemaan tämän vanhan talon nitinöitä. Ihan hölmöähän se on, että aikuinen ihminen on tällainen jänishousu, mutta minkäs teet. Onneksi on nuo koiruudet sentään meitä vahtimassa. Nekin vaan yleensä on sellaisia ihme hössöjä kun joku perheestä puuttuu.

Tästä faktasta opittavaa varmaan olisi: rentoudu ja nauti omasta olosta ja öistä yksinään isossa sängyssä x:nä röhnöttäen.

Kasvatustulos?

Meidän Ykkösestä taitaakin olla kasvamassa kunnon anarkisti ja vaihtoehtokansalainen. Herra päätti pari päivää sitten itse ryhtyä käyttämään yövaippana kestoa kertiksen sijaan (hajuhaittojen vuoksi Ykkösen kestoilusta on luovuttu jo jokin aika sitten) ja tänään otti myös väkevästi kantaa yhteiskunnalliseen tilanteeseen:

Ykkönen siis leikki tuossa aamutuimaan jäätelökauppaa leikkirahoillaan ja samalla jossain keskustelussa ilmeisesti vilahti sana Suomi. Tämän seurauksena kohta olkkarista kuului. Rahat meni hukkaan, Suomi vei mun kaikki rahat!

7 faktaa, osa I

Sainpas mieluisen haasteen tältä suunnalta, elikkä 7 faktaa minusta. Koska keltaisessa talossa näyttää nyt niin tasaisen tavalliselta, että muuta kirjoitettavaa ei juuri ole, ajattelin paneutua tähän ihan kunnolla. Täältä siis tipahtelee faktoja hiljalleen. Nyt osan I kimppuun:

1. Olen toivoton pilkunviilaaja ja pikkuasioitten nyhrääjä. Jo penskana koulussa matematiikan vihossa piti olla viivottimella vedetyt marginaalit ja jokainen numero kauniisti omassa ruudussaan. Samoin siivotessa juutuin aina pukemaan kaikki barbiet hienoiksi ja asettelemaan ne riviin. Ja sama meno jatkui tietty aikuisuuteen asti. Nyt olen sen verran hellittänyt, että jos vahingossa kirjoitan johonkin vihkoon väärällä kynällä, ei ole ihan pakko vaihtaa kokonaan uuteen vihkoon (tässä kohtaa iso kiitos tälle nykyajan tekniikalle, enää ei tarvitse paljon vihkojen kanssa pelata). Mutta edelleen kalenteriin kirjoitetaan vain ja ainoastaan lyijykynällä (saa kattokaas pyyhittyä jos tulee muutoksia), vaatekaapit ja liinavaatekaapit pitää olla ojennuksessa, kaikki muistiinpanot ym. paperit mapeissa siististi arkisoituna ja lokeroituina ja kirjahylly ehdottomasti järjestyksessä.

Kaikesta tästä voisi ehkä luulla, että kotonamme on siisitiä ja olen äärettömän tehokas. Mutta ei! Tuollainen pikkuasioihin takertuminen ja papereitten äärimmäisyyksiin menevä luokittelu, järjestely ynnä muu tuusaus vie ihan hillittömästi aikaa. Samoin siivotessa tuppaa aina jäämään nuo isommat linjat vähälle huomiolla kun kaikki aika menee näpertelyyn. Niinpä kotonamme on suhteellisen usein melkoinen kaaos (vaikka siis vaatekaappi ja lakanat onkin ojennuksessa) ja samoin töissä saattaa olennainen jäädä arkistoinnin jalkoihin.

Etenkin tuossa tutkimustyössäni tällainen perinpohjaisuus on todellakin haitaksi. Jossain vaiheessa täytyisi oppia tyytymään siihen, että tätä asiaa en enempää pengo ja sitten eteenpäin. Etenkin jos kyse on kokonaisuuden kannalta sivuseikasta. Samoin pitäisi oppia lukemaan selailemalla. Väitöskirjaa varten luettavaa kirjallisuutta ei kertakaikkiaan voi kahlata läpi pilkun tarkasti takertuen kaikkeen mielenkiintoiseen tai sivulauseessa asiaan liittyen. Tämän siis tiedän, mutta toteutus aiheuttaa ahdistusta!

Hmmm... nyt asiaa pohdittuani taidankin jalostaa tätä haastetta vähän. Eli yritän keksiä jokaisesta faktasta myös itselleni jotain opittavaa. Tällä kertaa: täytyy oppia löysäämään pikkuasioissa ja keskittyä olennaiseen.

Nyt isäntä vaatii pääsyä koneelle, joten jatkanpa myöhemmin (miksiköhän sen muuten pitää just nyt kinuta tälle koneelle, jota se ei yleensä koskaan käytä).

Kirjakurkkaus

Lisäilinkin jo tunne kirjalistaan lukemani Pyhä veri, pyhä Graal -teoksen. Se oli uskomattoman mielenkiintoinen - etenkin tällaiselle Graal ja kuningas Arthur intoilijalle. Jotakin noissa teemoissa ja menneessä ajassa on äärettömän kiehtovaa. Herättihän tuo kirja toki monia kysymyksiä, etenkin minulle teologin koulutuksen saaneelle. Ei tuo kirja minua täysin vakuuttanut, mutta täytyy sanoa että teoria on kiinnostava. Minusta ajatus siitä, että Jeesus olisi ollut naimissa ja saanut lapsia ei kuulostaa mitenkään herjaavalta vaan pikemminkin lohdulliselta. Olen usein pohtinut, että mitä ihmettä muka poikamies voi oikeastaan tietää elämästä. Minulle ainakin sellainen Jeesus joka on kokenut myös parisuhteen ja isän arjen on paljon läheisempi ja "katu-uskottavampi".

Graalin jälkeen olikin vuorossa kevyempää tavaraa - kestosuosikki Agatha Christie ja Simeon Leen testamentti. Jostain pokkarialesta tuon kirjan keväällä ostin ja hyvä ostos olikin. Täytyy sanoa, että yksi parhaista Poirot'n tarinoista. Yksi yö menikin ihan harakoille kun pakko oli lukea loppuun saakka heti kerralla =)

Seuraavaksi täytyisi sitten siirtyä tuhdimpaan osastoon ja tutkimuskirjallisuuden kimppuun.

Tökkii, tökkii...

...nimittäin tutkimuksen teko.

Muutama viikko kului kaikenmaailman häsläyksessä, kävimme mummolassa, juhlimme ukin synttäreitä, vietimme juhannusta jne. Sitten tuli taasen aika kaivaa kirjat ja muistiinpanot naftaliinista ja ryhtyä työntekoon. Alkuvalmistelut sujuivat veilä ihan mallikkaasti. Sain viimein "työhuoneeseeni" (nurkkaus porrastasanteella) pari seinähyllyä kirjoille, virittelin tuon pöytäkoneen tulille (pitkään olen naputellut tällä kannettavalla keittiössä) ja luin läpi tällä hetkellä työnalla olevan tuotoksen.

Vaan sitten iski stoppi.

Kun olisi pitänyt ryhtyä ihan oikeasti kirjoittamaan, niin eihän siitä mitään tullut vaan pyörin samaa vanhaa ympyrää: jääkaapille, kahvinkeittimelle, tupakalle, hetki konetta murhaavasti tuijottaen ja taas jääkaapille.

Miten ihmeessä tästä taas pääsee vauhtiin? Kyllä ihminen on hullu kun aloittaa väitöskirjan teon ja ihan vapaaehtoisesti!

Selviytymistä

Jos luulinkin, että kahden pienen lapsen kanssa hankalin paikka on ohitettu, kun Kakkosen pikkuvauvavaiheesta on päästy, väärässä olin.

Ykkönen uhmailee ja hakee huomiota ihan toden teolla. Ja tekee sitä tyylilleen uskollisena ihan hiljaa. Ei siis mitään huutoraivareita, jotka voisi tyynnyttää vaan jatkuvaa pientä tuhmurointia, natinaa, kiehnäämistä, räpellystä ja jalassa roikkumista. Kakkonen puolestaan ehtii joka paikkaan, konttaa, kiipeilee, nousee seisomaan ja tapailee askeleita (ja ikää hurjat hippasta vaille 8kk) sekä tietysti tunkee suuhunsa kaiken mahdollisen ja mahdottoman sekä tyhjentää laatikoita ja kirjahyllyjä (onneksi 66cm varrella ei yllä sentään jokapaikkaan).

Tänään oli sitten se vihonviimeinen päivä - ihan oikeasti tuntui, että tästä en selviä. Koti kuin pommin jäljiltä: aamiaisastioista lähtien kaikki pitkin pöytiä, pyykkikorissa yliannostus, kaikki tsiljoona lelua pitkin lattioita ja natinaa ja kitinää kahdesta suusta. Aina kun aloitin raivauksen, jommalla kummalla on vaippa märkä/pissihätä, nälkä, väsy, kiukku, muuten vaan kitinää tai jonkin kielletyn puuhan kimpussa.

Tuntui, että seinät kaatuu päälle, kaaos käy yli voimien ja hermo menee lopullisesti. Ihan viittä vaille olin soittaa isännälle, että tule kotiin ennenkuin ryhdyn väkivaltaiseksi.

Mutta onneksi älysin pakata muksut rattaisiin ja painella lenkille. Pitkä lenkki hyvässä juttuseurassa tekee ihmeitä :) Ja nyt on koti raivattu, rakkaat mussukat nukkumassa ja kalja ja käsityö esillä.

Selvisin sitten kuitenkin.

Mutta siitä olen kiitollinen, että tällaisia ovat ne pahimmat päivät. Oikeasti asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin.

Oma koti kullan kallis

Mummolareissu on takanapäin ja taas on palattu sorvin ääreen emännöimään keltaista taloa.

Reissu oli kiva, mutta väsyttävä. En kertakaikkiaan ymmärrä miten 50+ mummu ja vaari voi olla niin touhukkaita, että ei niiden kyydissä pitkään jaksa.

Kotiin palattuani huomasin, miten totaalisesti sitä voikin reilussa viikossa nollata tilannetta. Ihan kummalliselta tuntuivat nuo kotityöt ja puuhat ja ennenkaikkea tuo ikuisuus-väikkäri-projekti. Myös ihmeen vihreältä ja hiljaiselta tuntui täällä melkein-maalla kun viikko vietettiin keskellä kaupunkia. Muuta en kyllä kaupungista jäänyt kaipaamaan kuin itikatonta oloa.

Mummolaan

Täällä huono äiti, huomenta.

Tänään pitäisi lähteä lasten kanssa mummolaan viikoksi. Pakata piti eilen, vaan kuinkas kävi - nukahdin lapsia nukuttaessa ja posottelin aamuun asti. Isäntä oli tullut töistä puoli kymmenen pintaan ja jäänyt tänne alakertaan puuhailemaan. Eipä ollut käynyt mielessä että olis tietty voinu herättää (tai edes käydä vilkaisemassa ollaanko me kotona).

No aamulla sitten harmitti niin vietävästi kun ei päästäkään suoraan aamupalalta lähtöön. Ja tottakai lapsilla on ollut kitinä-natina aamu, eikä oma aamu ole paljoa sen kummempi. Niinpä onkin tullut karjuttua jo tähän kellonaikaan a. miehelle, b. koirille, c. lapsille. Eipä siis ole kovin ylevä olo tänään.

Mutta nyt kamppeita kasaamaan ja toivottavasti pian matkaan.

Matokammo!

Juuri kun pääsimme käpykammosta, Ykköselle iski matokammo. Ja tarina kuuluu näin:

Isi on pelireissulla ja minä siis vastaan talouden pyörityksestä. Siihen kuuluu tietysti koirien ulkoilutus. Ja tottakai juuri tänään oli sadepäivä, mutta ei auta Neiti ja Herra tarvitsevat lenkkinsä, joten matkaan vaan. Kakkonen nukkui vaunuissa sadesuojan alla enkä raaskinut herättää nostaakseni typyn tupliin. Päätin, että Ykkönen voi kävellä kunhan puetaan kuravaatteet. Reippaana äitinä siis etsin ja puin Ykköselle ja itselleni sadevaatteet. Sitten virittelimme jälleen hihnoja ja pantoja ristiin rastiin (katso edellinen lenkkikokemus). Ja matkaan. Tässä kohtaa huomasin sateen lakanneen - siis kuravaateshow turhaan.

Jokatapauksessa matka alkoi yli odotusten. Sitkeä koulutus alkaa tuottaa tulosta ja koirat kulkivat kuin unelma. Myös Ykkönen tallusti oikein mallikkaasti, sanoi seuraavansa herra-koiran häntää. Äiti siis sai kävellä laumansa kanssa oikein ylpeänä. Mutta sitten! Mato! Tiellä oli kastemato, jonka päällä Ykkönen seisoi. Minä opastin, että älä seiso madon päällä. Pari askelta kuljettuamme polven korkeudelta alkoi kuulua hysteeristä kiljuntaa. Nappasin kiljuvan pojan syliin ja yritin rauhoitella ja kysellä mikä tuli. Ilmeisesti ei sattunut mihinkään vaan pelotti.

Vähän aikaa kannoin huutavaa poikaa sylissä ja kun huuto lakkasi laskin maahan. Kävelimme vähän aikaa - ja taas huutokohtaus. Maahan pudonneet roskat, risut ja etenkin urput (vai taipuuko se urvut - siis ne puista putoilevat pötkylät) näyttivät ilmeisesi madoilta. Taas vähän aikaa syliä ja juttelua muista asioista. Ohi kolisteleva juna vei hetkeksi ajatuksen muualle. Mutta sitten taas hysteeristä huutoa, tärinää ja steppausta.

No ei auttanut kuin kääntyä kotiin. Sylissä oli ihan hyvä, mutta kävellä ei voinut. Niinpä kannoin nyt jo räkäistä ja punaista Ykköstä niin kauan kuin jaksoin. Lopulta oli pakko pistä poika kävelemään. Niinpä reppana puristi äitiä kädestä käveli, kiljui ja huusi "En halua kävellä.". Tässä vaiheessa Kakkonenkin oli jo hereillä ja vaati viehkeällä karjunnalla ruokaa ja huomiota.

Viimein pääsimme kotipihaan ja katselimme hetken kukkia. Sitten siirryimme sisälle ja riisuttuaan vaatteet Ykkönen tuumi "Ulkona oli hauskaa."

Juu - niin minullakin ;)

Toivottavasti tuo matoepisodi unohtuu yhtä nopeasti kuin taannoin käpyfobia eikä kestä yhtä pitkään kuin vähän vanhempi kolina ja pärinä kammo, joka vieläkin iskee esimerkiksi sähkövatkainta käytettäessä ja joskus iltaisin nukkumaanmennessä.

Kylähullut

Tulimme juuri lenkiltä. Ykkönen meni mummolaan yökylään ja mies kavereille iltaa istumaan. Niinpä lenkille lähdimme minä, Kakkonen ja koirat. Kakkonen vaunuissa, herra-koira kuonopannan ja hihnan kanssa vaunuissa kiinni ja neiti-koira sellasessa koulutushihnassa joka menee olan yli.

Hetken aikaa käveltyäni päätin, että juostaanpas ihan kunnon lenkki. Niin me sitten jolkoteltiin vajaan tunnin lenkki koko orkesterin kanssa. Mulla oli vielä sellanen retkeily-vyölaukku, jossa oli koiran namit sekä mp3-soitin kaulassa. Ohikulkijat katselivat meitä pääosin kiinnostuneesti, osa huvittuneesti ja muutama loi sääliviä katseita.

Mutta nyt on mieli hyvä ja ehkäpä jaksan raivata tämän mökinkin kuntoon kunhan Kakkonen simahtaa. Kaikkea se kevät teettää :)

PS: Eilisellä junamatkalla luin muistaakseni Sinikka Nopolan toimittaman kirjan "Äiti tuu ikkunaan". Se oli terapiaa, suosittelen kaikille, etenkin pienten lasten vanhemmille kaikenmaailman vauvanhoito-oppaitten sijaan.

Dekkareita pitkästä aikaa

Ostin jokin aika sitten kirjakaupan alesta pari Agatha Christien pokkaria. Aikoinaan niitä tuli luettua paljon, mutta viimeaikoina käsissä on kulunut lähinä opiskeluun liittyvät kirjat ja fantasia. Olipas nautinnollinen lukukokemus pitkästä aikaa tuollainen vanha kunnon dekkari. Ja luettuani Pertti Alasuutarin metodikirjan "Erinomaista, rakas Watson", aukeni Hercule Poirot'n toiminta ihan uudesta näkökulmasta.

Naispappeuspohdintaa

Nyt on ihan pakko tänne hieman purkaa ajatuksia, kun olen seurannut tuota naispappeus keskustelua. En voi kuin ihmetellä kirkkomme toimintaa! Minusta on ihan käsittämätöntä, että naispappien syrjiminen saa jatkua vuodesta toiseen. Nyt nämä muutamat omantunnon miehet kieltäytyvät tulemasta toimittamaan messua jos joutuvat naispapin kanssa alttarille. Ja perusteena on omantunto ja oma Raamatun tulkinta. Eihän missään muuallakaan voi tuolla tavalla kieltäytyä työtehtävistä ja syrjiä työtovereita. Jotenkin asian vielä voisi ymmärtää, jos kieltäytymiselle olisi kestäviä perusteita, mutta un niitäkään ei tunnu olevan - ei ainakaan minun mielestäni.

Nämä yhteistyöstä kieltäytyjät perustavat väitteensä tietynlaiseen raamatuntulkintaan. Sen mukaan seurakunnan paimenen on oltava mies. Kuitenkin samaisessa kohdassa puhutaan yhden vaimon miehestä ja annetaan muitakin määreitä. Kuinka nuo muut kohdat voi hyllyttää, mutta pitäytyä siinä, että mies täytyy olla? Tällä logiikalla tulisi kieltäytyä myös naimattomien tai uudelleen naimisiin menneiden miespappien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Eikö vain?

Ja toiseksi: Raamatussa on paljon aikansa kulttuuriin sidottuja neuvoja. Paavalikin oli vain ihminen ja sidoksissa omaan kulttuuriinsa. Itse ajattelen hänen puhuneen miehestä siksi, että tuossa tilanteessa ei juolahtanut mieleenkään määritellä paimenen virkaa naiselle kuuluvaksi. Se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita, etteikö nykyisessä tilanteessa nainen voisi toimia pappina. Omasta mielestäni tuo naispappeuden vastustus ei perustu Jumalan tahtoon vaan patriarkaaliseen, historiasta peräisin olevaan dikotomiseen tapaan hahmottaa maailmaa, jossa todellisuus jaetaan jyrkästi kahtia ja kaikki maskuliinisiksi muodostuneet todellisuuden alueet, kuten järki ja puhtaus, nostetaan feminiinisiksi miellettyjen alueitten yläpuolelle hierarkisessa järjestyksessä. Tällöin myös naiset määritellään miestä alempiarvoisiksi.

Tällainen dikotominen jako ja patriarkaalinen sukupuolijärjestys ei mielestäni ole peräisin Raamatusta vaan Raamattu ainoastaan heijastaa aikansa arvoja. Kyllä 2000-luvulla pitäisi jo pystyä kirkossakin purkaa tuollaiset dikotomiat ja hierarkiat ja keskittyä siihen mikä Raamatussa on olennaista - ja se on mielestäni sanoma rakkaudesta ja tasa-arvosta!

Sukupuolen määrittely ei itsessäänkään ole kovin yksinkertaista. Toki on olemassa anatomialtaan erilaisia ihmisiä, jotka on luokiteltu miehiksi ja naisiksi. Kuitenkin olemassa on myös näihin luokitteluihin sopimattomia ihmisiä, joten biologinen määrittelykään ei ole ongelmatonta. Kuitenkin ne asiat, joita yhteiskunta ja kulttuuri pitävät miesten tai naisten ominaisuuksina eivät perustu tuohon anatomiseen eroon vaan ovat kulttuurisesti tuotettuja, eri paikoissa ja eri ajoissa vaihtuvia. Joten kun puhumme miehestä ja naisesta, puhumme lähinnä tuotetuista ja muuttuvista eroista ja olemisen tavoista. Esimerkiksi drag-kulttuuri tuo esiin, että ulkoista olemusta voi tuottaa ja muuntaa niin, että se mitä pidämme sukupuolena hämärtyy.

Itse en voi uskoa Jumalaan, joka olisi niin pikkumainen, että suostuisi moisiin ihmisen luomiin sortojärjestelmiin ja jopa vaatisi niitä. Ja vielä vähemmän uskon, että papin tärkein ominaisuus olisi tietty, miehiseksi määritelty sukupuolielin!

Tulipas sekavaa tekstiä ja tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tässä päälimmäisiä mietteitä.

Haaste

Haastetta pukkasi minulle Hanna

Viisi suomenkielistä lempisanaani (ei kuitenkaan erisnimiä tai paikannimiä tms.):
suklaa, koti, öllötellä, muru, ponteva
Suomen kielen sana,joka on mielestäni äänteellisesti kaunein:
Kottarainen
Viisi sanaa,joita tulen käyttäneeksi eniten työssä,arjessa tms:
tuleppas, hienosti, älä, feministinen, diskurssi
Sanonta,sananlasku tai aforismi,joka merkitsee minulle eniten:
Ite se on siankakkakin mättähällä
Viisi suomenkielistä sana joita eniten inhoan:
vammanen, naispappi, ohukainen, salarakas, ihku
Puhkikulunut fraasi,jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta:
Paistaa se päivä risukasaankin
Sana jonka haluaisin kuulla useammin:
Yllätys!
Uusin nykykielen sana jonka olen oppinut:
ööö... en varmaan ole kovin oppivaista sorttia

Olipas muuten yllättävän vaikeaa pohdittavaa. Ja tähän saapi seuraavaksi tarttua, se joka ekana ehtii ja uskaltaa :)

Töitä, töitä, töitä tehdään...

Hiljaista on ollut täällä blogirintamalla. Viikkoa ennen pääsiäistä suuntasimme Ykkösen ja Kakkosen kanssa mummolaan ja isukki jäi koiruuksien kanssa kotiin. Pääsiäinen kului mummolassa ja nyt sitten läjähti arki vasten kasvoja.

Tänään nimittäin alkoi kahden viikon työkeikka ja isi jäi lasten kokeilemaan koti-isän eloa. Ette kuulkaas usko miten mahtavaa oli lähteä aamulla töihin! Tuntui olo tosi tärkeältä kun pakkasin kansiot ja kannettavan autoon ja suuntasin kahvilan kautta työhuoneeseen.

Mutta eihän se ihan sujuvasti käynyt tuo siistien ja tehokkaiden aikuisten joukkoon sulautuminen. Nakkasin aamulla kannettavan tietokoneen ainoaan sopivaan laukkuun. Se sattui olemaan hoitolaukku, jonka kyljessä lukee Emmaljunga - siis mammahan se liikenteessä :)

Ja vähintään yhtä ihanaa kuin mennä töihin, oli palata töitten jälkeen kotiin, jossa koko pesue (myös isi) oli hyvissä voimissa ja Ykkönen pisteli jogurttia poskeen (ja paidalla, housuille ynnä muualle) ja Kakkonen tuhisteli vielä piiiitkiä päiväuniaan.

Huomenna on edessä koulutusmatka ja illalla palaveri ja samanlaista menoa kaksi viikkoa. Nyt jo tuee hiki pintaan. Mutta siitä koulutusmatkasta aion nauttia: yhteensä seitsemän tuntia junassa - yksin!

Meemiä ajankuluksi

Tällaista ajanvietettä tarjosi: Kalliolla

Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa sinun kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ekana ehtinyt saa luvan vastata).

1. Punainen on lempivärini.
2. Omistan auton.
3. Minulla on kissa.
4. Seuraan Emmerdalea.
5. Kykenen juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
6. Sain töitä!
7. Conan O'Brien ärsyttää minua.
8. Olen aamu-uninen.
9. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin...
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dekkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa!
59. Olen blogi-addikti :)
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden keräilijä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia
72. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
73. Vesijuoksu on intohimoni
74. Opiskelen insinööriksi.
75. Koulussa en ollut mikään käsityövirtuoosi.
76. Olen juuri nyt kuumeessa.
77. Haluaisin moottoripyörän.
78. Kuuntelen radiota pääasiassa netin kautta.
79. Käyn suihkussa kaksi kertaa päivässä.
80. Tarvitsisin lomaa.
81. Olen hurahtanut huutonettiin.
82. Sain viikon sisällä tetanus-rokotteen.
83. Olen vastannut näihin väitteisiin rehellisesti.
84. kannatan kannabiksen laillistamista
85. vihaan monivalintatehtäviä tentissä
86. kuuntelen usein musiikkia samalla kun katson tv:tä
87. Pelaan World of Warcraftia.(:D)
88. Kävin tänään lenkillä.
89. Olen laiska.
90. Harrastan pianonsoittoa.
91. Stereolaitteistoni on ollut rikki jo 3 vuotta.
92. Rakastan C.S.I. –sarjaa, sitä alkuperäistä.
93. Pidän keväästä.
94. Opettelen pitämään itsestäni.
95. Haluan lisää eläimiä.
96. Haaveilen omasta talosta.
97. Harrastan ihan liian vähän liikuntaa.
98. Inhoan ikkunaverhojen vaihtamista.

Maitoa!

Ja taas Ykkösellä välähtää. Olin ulkona laittamassa Kakkosta nukkumaan. Takaisin tullessani Ykkönen istui lattialla mun rintapumppu kourassa ja paidanhelma ylhäällä ja arvatkaa mitä tekemässä? Ihan oikein - pumppaili innolla maitoa Kakkoselle :)

Totuuksia lapsen suusta

Tänään alkoi taas arki. Ykkönen lähti kahden viikon loman jälkeen hoitoon ja Kakkosen kanssa opiskellaan vaihtelevalla menestyksellä. Aamulla hoitoon lähtiessään Ykkönen katseli sohvaa jossa meidän neiti-koira oli taas yöllä käynyt nukkumassa ja totesi seuraavaa:

"Voi ei miten paljon karvoja. Nyt ei äiti voi nukkua sohvalla."

Että semmoista opiskelua :)

Oma tila

Eilen oli taas maanantai. Maanantai on lähestulkoon juhlapäivä - silloin käyn illalla luennolla ihan yksin. Siis vain minä, ei yhtään lasta. Olen pohtinut sitä, kuinka tärkeä tuo maanantai-ilta ja joku muu vastaava hetki on minulle ja miksi ja luulenpa keksineeni vastauksen. Kyseessä on Oma Tila.

Minusta tuntuu ettei minulla nykyään ole omaa tilaa. Jos ei ole Kakkonen tissillä tai käsivarrella niin sitten Ykkönen pyrkii syliin tai roikkuu lahkeessa. Jos istun sohvalla niin ettei ole yhtään lasta sylissä, Ykkönen vähintään kiehnää vieressä tai pomppii sohvalla. Yöllä kainalossa on useimmiten jompikumpi, parhaimmillaan molemmat. Ja lenkillä ollessa sitten koirat kiskovat hihnassa ja tahtovat nekin osansa minusta.

Tämä kai on sitä äidin arkea, mutta minulle se on äitiydessä vaikeinta. Tarvitsen hetken tilaa, jossa voin olla itse, yksin, olemassa ja määrätä itse pomppiiko sohva vai ei.

Isot-pienet-lapset

Eilen kävimme koko perheen voimin ostoksilla. Siis ihan oikeasti rattaiden kera kaupungilla eikä tila-autolla markettiin ja takas. Tuntui hetken jopa tyylikkäältä kun olimme koko poppoo liikenteessä yhdessä, kävelimme keskustassa, ihastelimme näyteikkunoita ja olimme lähes kuin trendikkäät kaupunkilaiset. Illuusio kylläkin karisi kun rynnimme tuplarattainemme kahvilaan, jonka tilat oli selkeästi tarkoitettu city-sinkuille. Olimme liian näkyviä, kuuluvia ja erilaisia. Mutta cafe mocha maistui taivalliselta :)

Samalla reissulla Ykkönen kävi parturissa. Voi miten iso siitä äidin pikkumiehestä tuli siinä parturituolissa. Poika istui hiljaa ja jännityksestä kankeana, mutta kesti käsittelyn urheasti. Milloin minun vauvasta tuli noin iso? Kävimme myös ostamassa Ykköselle uuden ulkoilupuvun kevään kuraleikkeihin - sen tosin turvallisesti automarketista. Kotiin tultua poitsu sitten saapasteli ylpeänä uudessa puvussaan ja oli maailman suloisin (tietenkin), mutta jällen kerran niin paljon isompi kuin aamulla herätessään.

Samana iltana Kakkonen aloitti maailmanvalloituksensa kääntymällä hirmuisen ähinän säestyksellä selältä mahalleen. Kohta varmaan jo ryömii ja konttii ympäriinsä ja on siis taas ottanut askeleen äidin luota maailman suuntaan. Ihanaa ja haikeaa. Tuleepa jopa äidin mieleen ohikiitävä ajatus - jospa vielä joskus se kolmas vauva ;)

Siivous-filosofiaa

Ykkönen oli tuossa taannoin mummin ja ukin luona lomailemassa muutaman päivän. Mies oli siksi ajaksi sopinut treffejä kavereiden kanssa, pelaamista ynnä muuta. Mitä tein minä? Suunnittelin siivoavani koko asunnon, tekeväni rästissä olevat koulutyöt ja vähän tutkimusta päälle, neulovani ja nautiskelevani Kakkosen seurasta ihan rauhassa... Juupa juu, tuon kaikenhan ehtii hyvin muutamassa päivässä.

Kun sitten tuuletin, imuroin, puunasin ja kuurasin hikisenä ja kiukkuisena mutta oudon onnellisena ryhdyin miettimään siivoamisen tarvetta. Miksi minun pitää siivota säännöllisin väliajoin vaikka inhoan sitä? Siksi, että sillä tavalla tunnen saavani otteen elämästä. Samalla kun vaatteet lentelevät omiin hyllyhinsä, lelut sujahtavat laatikoihin ja pinnat puhdistuvat myös oman mieleni kaaos selkenee. Minun on helpompi ajatella, olla ja hengittää kun ympärilläni on järjestys.

Samalla siivoaminen myös tekee kodista kodin. Joskus tuntuu siltä, että en edes muista miksi menin mieheni kanssa naimisiin, miksi halusimme lapsia, miksi halusin tällaisen elämän. Siivotessa ja kosketellessa kotimme tavaroita muistan taas: Tämä sänky on ensimmäinen yhteinen hankintamme - muistan vielä ensimmäisen yön siinä, tuo pinnasänky saatiin aikoinaan Ykköselle - muistan miltä tuntui kun olimme kahden ja kokosimme sänkyä ensimmäistä lastamme varten, kun vien vaatteita komeroon näen siellä vanhan iltapukuni - tuohon mahduin silloin kun olin ensimmäistä kertaa ainejärjestömme vuosijuhlassa ja niin edelleen...

Siivoaminen ei siis ole vain siivoamista. Kun liotan käsiä pesusankossa ja kuskailen tavaroita ees taas järjestän samalla omaa elämääni ja ajatuksiani ja saan kiinni todellisuudesta. Näköjään tarvitsen tätä varten fyysistä kosketusta järjestykseen ja muistoihin.

Mutta voisin kyllä järjestää elämääni harvemminkin ja mielelläni soisin tuon siivoamisen ilon myös miehelleni. Mutta miksi ihmeessä mies voi rentoutua ja nauttia vapaa-ajasta harrastusten parissa vaikka ympärillä olisi millainen kaaos tahansa? Ilmeisesti hän kuuluu niihin onnellisiin joilla on elämä järjestyksessä muutenkin ja koti tuntuu kodilta kaikkine elämisen jälkineen. Kyllä se vähän käy kateeksi :)

Outoilua

Sain tässä taannoin haasteen listata kuusi oudointa asiaa minussa. Viimepäivät on ollut melkoista lentoa, mutta nyt yritän paneutua tähän ja listata ne kuusi asiaa - vaikka eikai minussa niin paljon outoja piirteitä ole ;)

1. Rakastan jauhemaksapihvejä
2. Sohvapakkomielle: muu asunto voi olla imuroimatta vaikka kuinka pitkään, mutta jos sohvalla on yksikään koiran karva on ihan pakko imuroida koko sohva ennenkuin siihen voi istua
3. Pikkutarkkuus pienissä asioissa. Kaatukoon vaikka koko kämppä niskaan, mutta kaapit ja laatikot on oltava järjestyksessä - tästä seuraa painajaisimaisia siivouspäiviä, sillä eihän siitä valmista tule kun juutun joka paperipinon ja laatikon järjestelyyn.
4. Tarkistan tuhanteen kertaan onko kahvinkeitin pois päältä lähtiessäni kotoa (ja silti saatan miettiä sitä vielä pitkin päivää)
5. Autot! Mun käytössä auto ei kertakaikkiaan pysy siistinä. Jätän aina autoon epämääräisen läjän kahvimukeja, rukkasia, karkkipapereita ym.
6. Mun mielestä urheilun tuijottaminen sohvalla makoillen ja olutta tissutellen on oikeasti kivempaa kuin esim. shoppailu

Enpä siis taida olla mitenkään outo tai sit vaan en uskaltanu paljastaa kaikkia outouksiani. Olisi itseasiassa pitäny kysyä tätä mieheltä... Ai niin meinasin jo unohtaa, tämän haasteen minulle heitti Kotihaukka

Tarttukaas tekin arvoisat lukijat haasteeseen!

Älä ikinä

Ykkönen on oppinut uuden sanan - ikinä. Tämän sanan avulla äitiä on sitten valistettu ja koulutettu mm. seuraavasti:

-"Äiti, älä ikinä kiusaa minua!"
-"En nuku omassa sängyssä ikinä"
-"En mene hoitoon ikinä"

Että näin, seuraavia neronleimauksia odotellessa...

Tutkijan päivä

Tässä aamukahvia hörpiessä tekee mieli palata eiliseen. Eilen oli Ykkösellä hoitopäivä ja minulla siis työpäivä tutkijana, Kakkosen toimiessa assistenttina.

Aamulla lähdimme Kakkosen kanssa kouluun, tarkoituksena mennä kuuntelemaan luentoa. Päädyimme kuitenkin tutkijakollegan kanssa kahvilaan parantamaan maailmaa ja puhumaan vähän asiaakin. Siinä jutellessa sain erittäin hyvän ajatuksen omaa tutkimustani koskien.

Koulusta sitten kurvailimme poimimaan muut perheenjäsenet mukaan ja sitten kauppaan. Kaupasta kotiin laittamaan ruokaa, koirien kanssa ulos, imuroimaan, pesemään pyykkiä ja hoitamaan lasten iltatoimet.

Kun lapset viimein nukkuivat, istahdin koneelle kirjoittamaan sen upean ideani. - Niin minkä idean? Enhän minä tietenkään enää muistanut mikä se ajatus oli. Näin se tutkimus hienosti etenee...

Mutta ei tuo kaupunkireissu ihan turha ollut. Muistin sentään ostaa kahvikaupasta suklaaminttukahvia ja täydellisiä suklaakonvehteja :)

Kotiäiti kokkaa

Pari päivää sitten kokkasimme Ykkösen kanssa nakkipataa. Homma alkoi siitä, että Ykkönen huomasi nakkipaketin jääkaapissa ja olisi tietty popsinut nakit kylmiltään. No minä siihen, että ei voi syödä kun niistä tehdään illalla ruokaa. No Ykkönen päätti sitten, että ruokaa tehdään heti ja nyt. Hän haki tuoli hellan eteen, kiipesi tuolille ja ilmoitti "Minä autan äitiä hommissa".

No eipä auttanut äidin kuin ryhtyä etsimään aineksia ja miettimään, että mitäs niistä nakeista nyt sitten nopsaan tehtäis. Sillä välin kun pengoin pakastinta ja löysinkin pussin perunasipulisekoitusta ja keittojuureksia, Ykkönen huuteli jo keittiöstä "Äitiiiii, missä sinä oleeet!". No eikun perunasuikaleet ja juurekset pataan herra 2v. avustuksella (siis keräilin noin puolet aineksista pöydältä). Sitten Ykkönen tietty halusi sekoittaa - ja taas kerättiin aineksia pöydältä.

Tässä vaiheessa Kakkonen heräsi kehdossa ja sinne siis tunkemaan tuttia suuhun.

Seuraavaksi nakkien pilkkominen. ja Ykkönen raivostui täydellä 2v. tehollaan kun ei niitä nakkeja olisi saanut pilkkoa. Sitten kiehautin hellalla kasvis-tomaatti-mausteliemen, jonka aikana Ykkönen napsi puolet nakeista padasta ja pisteli poskeensa.

Tässä kohti Kakkonen turisteli sinapit vaippaan, joten eikun vaihtamaan...

Viimein saatiin Ykkösen kanssa kaikki ainekset pataan ja pata uuniin. Ja taas kiukkua! Onneton äiti nimittäin laittoi padan leivinuuniin, ei sähköuuniin, mihin se olisi Ykkösen mielestä ehdottomasti kuulunut laittaa.

Huudon ja karjunnan säestyksellä Ykkönen vietiin tässä vaiheessa päiväunille.

Unilta herättyään Ykkönen muistutti ensimmäisenä "Ruoka pois uunista". Niinpä ja sitten syömään. Ykkönen tuijotti lautastaan ja huusi kuin hinaaja "En syö tätä. Toista ruokaa.". Samalla Kakkonen halusi omat eväänsä. Siinäpä sitten nautiskeltiin helppoa ja nopeaa nakkipataa Ykkösen ulvoessa korvan juuressa ja Kakkosen roikkuessa tissillä. Ja kun sotkut oli viimein siivottu, hetki taukoa ja sitten välipalaa. "En syö tätä jogurttia. Mehua! Toista jogurttia...." Niinpä niin.

Vaan illan tullen nuo mussukat on taasen niin rakkaita. Eihän se niiten vika ole, että minua ei ole luotu kotiäidiksi.

Lätty-Lauantai

Hieman kankean aamun jälkeen tästä lauantaista kehekytyi ihan mukava. Innostuimme Ykkösen (2v.) kanssa paistamaan lättyjä - tai lettuja - kuten mieheni itsepintaisesti väittää. Olihan tuo aika vauhdikasta ja sotkuista puuhaa mutta hyviä tuli, nam. En ole mikään hyvä kokki, mutta lättyjä osaan paistaa: Valurautapannu kuumaksi, oikeaa voita pannulle ja sitten sellaisia ihan pitsipintaisia lättyjä paistamaan. Lätythän ei ole mistään kotoisin ilman sitä ihanan reikäistä pintaa. Ja lättyjen paiston jalon taidon olen oppinut mummultani.

Mummuni muuten paistoi lättyjä meille lapsille todella usein ja kertoi tässä eräänä päivänä tarinan lättyinnostuksen takana. He olivat ystävänsä kanssa nuorena päättäneet, että kun menevät naimisiin laittavat ruoaksi vain lättyjä ja leipäpaistia. Kuulostipa oudolta nykyaikaisen feministin korvissa nuo mummun haaveet. Mutta toisaalta jotenkin suloista. Olisi se ihanaa kun onni ja elämän ura olisi lätyt ja leipäpaisti.

En muuten edes tiedä mitä on leipäpaisti, pitää muistaa mummulta kysyä.

Pitäisi-päivä

Ulkona paukkuu pakkanen, -25 astetta enää, ja ilma on mitä kaunein. Keltaisen talon keittiön ikkunasta näkyy naapurin punainen tupa, sininen taivas ja ihanan lumiset puut. Kakkonen (3 kk:ta) nukkuu kehdossa päiväuniaan ja minä tietenkin tässä keittiön pöydän ääressä kahvikupin kanssa - "Pitäisi..."

Tänään olisi pitänyt mennä kouluun, mutta liikaa pakkasta nuhaiselle Kakkoselle. Tänään pitäisi myös siivota mökki, mutta kun ei jaksaisi. Tänään pitäisi myös tehdä koulutehtäviä, mutta kun ei viitsi. Miten voikin ihmistä näin laiskottaa? Ja toisaalta jos tässä on hyvä näin - hörppiä kahvia ja miettiä maailmanmenoa - miksi ihmeessä aina pitäisi?

Tervehdys

Tänään se sitten alkoi - minun blogiurani. Kaikkihan sai alkunsa siitä, että olisi pitänyt kirjoittaa oppimispiväkirjaa. No tietenkin päädyin surffailemaan netissä ja päätin, että tänään onkin hyvä päivä aloittaa blogi;) Tässä blogissa kertoilen perheemme elämästä keltaisessa talossa sekä omista touhuistani tämän talon emäntänä.