Hieman kankean aamun jälkeen tästä lauantaista kehekytyi ihan mukava. Innostuimme Ykkösen (2v.) kanssa paistamaan lättyjä - tai lettuja - kuten mieheni itsepintaisesti väittää. Olihan tuo aika vauhdikasta ja sotkuista puuhaa mutta hyviä tuli, nam. En ole mikään hyvä kokki, mutta lättyjä osaan paistaa: Valurautapannu kuumaksi, oikeaa voita pannulle ja sitten sellaisia ihan pitsipintaisia lättyjä paistamaan. Lätythän ei ole mistään kotoisin ilman sitä ihanan reikäistä pintaa. Ja lättyjen paiston jalon taidon olen oppinut mummultani.
Mummuni muuten paistoi lättyjä meille lapsille todella usein ja kertoi tässä eräänä päivänä tarinan lättyinnostuksen takana. He olivat ystävänsä kanssa nuorena päättäneet, että kun menevät naimisiin laittavat ruoaksi vain lättyjä ja leipäpaistia. Kuulostipa oudolta nykyaikaisen feministin korvissa nuo mummun haaveet. Mutta toisaalta jotenkin suloista. Olisi se ihanaa kun onni ja elämän ura olisi lätyt ja leipäpaisti.
En muuten edes tiedä mitä on leipäpaisti, pitää muistaa mummulta kysyä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment