Oma tila

Eilen oli taas maanantai. Maanantai on lähestulkoon juhlapäivä - silloin käyn illalla luennolla ihan yksin. Siis vain minä, ei yhtään lasta. Olen pohtinut sitä, kuinka tärkeä tuo maanantai-ilta ja joku muu vastaava hetki on minulle ja miksi ja luulenpa keksineeni vastauksen. Kyseessä on Oma Tila.

Minusta tuntuu ettei minulla nykyään ole omaa tilaa. Jos ei ole Kakkonen tissillä tai käsivarrella niin sitten Ykkönen pyrkii syliin tai roikkuu lahkeessa. Jos istun sohvalla niin ettei ole yhtään lasta sylissä, Ykkönen vähintään kiehnää vieressä tai pomppii sohvalla. Yöllä kainalossa on useimmiten jompikumpi, parhaimmillaan molemmat. Ja lenkillä ollessa sitten koirat kiskovat hihnassa ja tahtovat nekin osansa minusta.

Tämä kai on sitä äidin arkea, mutta minulle se on äitiydessä vaikeinta. Tarvitsen hetken tilaa, jossa voin olla itse, yksin, olemassa ja määrätä itse pomppiiko sohva vai ei.