Matokammo!

Juuri kun pääsimme käpykammosta, Ykköselle iski matokammo. Ja tarina kuuluu näin:

Isi on pelireissulla ja minä siis vastaan talouden pyörityksestä. Siihen kuuluu tietysti koirien ulkoilutus. Ja tottakai juuri tänään oli sadepäivä, mutta ei auta Neiti ja Herra tarvitsevat lenkkinsä, joten matkaan vaan. Kakkonen nukkui vaunuissa sadesuojan alla enkä raaskinut herättää nostaakseni typyn tupliin. Päätin, että Ykkönen voi kävellä kunhan puetaan kuravaatteet. Reippaana äitinä siis etsin ja puin Ykköselle ja itselleni sadevaatteet. Sitten virittelimme jälleen hihnoja ja pantoja ristiin rastiin (katso edellinen lenkkikokemus). Ja matkaan. Tässä kohtaa huomasin sateen lakanneen - siis kuravaateshow turhaan.

Jokatapauksessa matka alkoi yli odotusten. Sitkeä koulutus alkaa tuottaa tulosta ja koirat kulkivat kuin unelma. Myös Ykkönen tallusti oikein mallikkaasti, sanoi seuraavansa herra-koiran häntää. Äiti siis sai kävellä laumansa kanssa oikein ylpeänä. Mutta sitten! Mato! Tiellä oli kastemato, jonka päällä Ykkönen seisoi. Minä opastin, että älä seiso madon päällä. Pari askelta kuljettuamme polven korkeudelta alkoi kuulua hysteeristä kiljuntaa. Nappasin kiljuvan pojan syliin ja yritin rauhoitella ja kysellä mikä tuli. Ilmeisesti ei sattunut mihinkään vaan pelotti.

Vähän aikaa kannoin huutavaa poikaa sylissä ja kun huuto lakkasi laskin maahan. Kävelimme vähän aikaa - ja taas huutokohtaus. Maahan pudonneet roskat, risut ja etenkin urput (vai taipuuko se urvut - siis ne puista putoilevat pötkylät) näyttivät ilmeisesi madoilta. Taas vähän aikaa syliä ja juttelua muista asioista. Ohi kolisteleva juna vei hetkeksi ajatuksen muualle. Mutta sitten taas hysteeristä huutoa, tärinää ja steppausta.

No ei auttanut kuin kääntyä kotiin. Sylissä oli ihan hyvä, mutta kävellä ei voinut. Niinpä kannoin nyt jo räkäistä ja punaista Ykköstä niin kauan kuin jaksoin. Lopulta oli pakko pistä poika kävelemään. Niinpä reppana puristi äitiä kädestä käveli, kiljui ja huusi "En halua kävellä.". Tässä vaiheessa Kakkonenkin oli jo hereillä ja vaati viehkeällä karjunnalla ruokaa ja huomiota.

Viimein pääsimme kotipihaan ja katselimme hetken kukkia. Sitten siirryimme sisälle ja riisuttuaan vaatteet Ykkönen tuumi "Ulkona oli hauskaa."

Juu - niin minullakin ;)

Toivottavasti tuo matoepisodi unohtuu yhtä nopeasti kuin taannoin käpyfobia eikä kestä yhtä pitkään kuin vähän vanhempi kolina ja pärinä kammo, joka vieläkin iskee esimerkiksi sähkövatkainta käytettäessä ja joskus iltaisin nukkumaanmennessä.