Kurileiri, osa II

Hupsan kun on aikaa kulunut edellisestä päivityksestä... Tarkoitus oli kirjoitella enemmänkin koirien (ja isännän ja emännän) edistymisestä, mutta pitää nyt sit yrittää muistella kuluneita päiviä...

Herra-koirassahan alkoi muutokset näkyä tosi nopsaan, mutta Neiti-koira jatkoi protestointiaan ihan urakalla. Useampi ilta kuunneltiin rähjäämistä, aamulla pääsin töihin vasta kymmenen jälkeen (onneksi ei ole työaikaa) ja paras temppu oli Neidin kakka-tempaus. Rähjäsi aikansa ruokaa ja kun ei mitään tapahtunut, kävi vääntämäss muhkeat kakat olkkarin pöydän taakse. Harmillista kyllä, en nähnyt koko tilannetta - hajusta huomasin. Niinpä Neiti sitten kovin ylväästi ja mua tuijottelen kyykkäsi ja pissi lattialle. Vähän näytti ärsyttävän kun kintuille roiskui, mutta mielipide tuli selväksi. Mutta sitten iski koiralle jo keinojen puute kun emäntä vaan tuijotteli ikkunasta. Yritti sit vielä viime töikseen tikistää lisää kakkaa ja kyykki ympäri lattiaa, mutta kun ei siitä mitään tullut, Neiti tuhautti ja painui petiinsä.

Viikon totaalisen huomioimattomuuden jälkeen alkoi sitten hihnakäytöksen opiskelu. Hohhoi... Herra-koira hoksasi kyllä oitis jutun juonen, mutta tuo Neiti. Siinäpä sitten kuljettiin kylänraittia ja nypittiin hihnasta ja äristiin eitä. Siinä vaiheessa kun kouluttaja oli tulossa pitämään seuraava sessiota, jossa piti opetella ohituksia rähjäämättä ja harjoitella luoksetuloa, oli jo epätoivo lähellä. Minusta tuntui, että Neiti ei ole edistynyt juuri ollenkaan ja mietin pääni puhki missä on menty vikaan. Samalla ajattelin jo kauhulla tulevaa harjoitus-sessiota, sillä en todellakaan uskonut että kuluneen kahden viikon aikanaolisin päässyt Neiti-koiran silmissä sellaiseen johtajan asemaan että hänen ylhäisyytensä suvaitsisi kuunnella ohjeita.

Mutta sitten seurasikin yllätys, siitä kuitenkin myöhemmin lisää. Nyt kutsuu vispipuuron teko.